Avioliitto on vaikea laji..

Sitä kun on toisella kierroksellaan tässä avion monimutkaisessa symbioosissa, niin luulisi että yhteiselo kävisi jotenkin helpommin.

Suurimmaksi osaksihan eläminen yhdessä on auvoista ja onnellista.

Mutta silloin kun ryskää, niin joka paikka naukuu ja natisee liitoksissaan. Sitä epäilee itseään ja toista ja kaikkia tapahtumia. Mikä johtaa mihinkin suuntaan ja kaikkien vaikuttaessa kaikkeen.

Asioihin pitää puuttua, mutta kuitenkaan ei saisi sanoa mitään. Yhteyttä pitää pitää tekstaillen ja soitellen, kunhan ei häiritse. Mielipiteet otetaan huomioon, mutta kuitenkin tehdään niinkuin itse halutaan. Sovituista pidetään kiinni, ja kuitenkin luistetaan omalla kohdalla. Kaikki asiat jaetaan ja ne on yhteisiä, mutta omia juttuja saa ja pitääkin olla. Yhdessä siis ollaan mutta ei kuitenkaan olla.

Aikuisena solmitussa liitossa ei enää kasveta yhteen,eikä yhdessä. Toki niin kai sen pitäisi olla ja että kasvetaan vielä vanhanakin, oikein kietoudutaan yhteen. Mutta tällä kokemuksella tuntuu siltä että koitetaan vaan rimpuilla päivästä toiseen ja opetellaan tulemaan toisen kanssa toimeen. On aivan turha opettaa vanhaa koiraa istumaan. Jos se ei ennestään osaa niin ei se taida oppia nytkään. Ei siis jää muuta vaihtoehtoa kuin rimpuilla ja koittaa selviytyä, mikäli mielii yhdessä olla. Joustaa ja antaa periksi. Nostanpa tässä kohtaa omaa myssyäni henkseleitä paukutellen ja totean että viisaampi antaakin periksi..ja nainen. Joskus sitä vaan toivoisi että se kuminauha voisi olla sekin mies. Tai ehkä kuminauha vuorot voisi jakaa? Jos nyt joustan minä, niin enskerralla on sun vuoros..

Mies on hurmaantunut Hynysen äänikirjoista.

No, en voi nyt olla ajattelematta sitäkään kuulemaani ja lukemaani lausetta jonka sisältö meni jotakuinkin tähän tyyliin: Nainen ei osaa rentoutua,nainen on koko ajan prosessissa..

Niinhän se tekee! Sehän on naisena olemisen suola. Ja mikäs ihme tuo on kun miehet antavat meille tuota prosessoinnin aihetta joka hiivatin päivä. Lapsethan me hoidetaan näppituntumalla tuossa lonkalla, heissä ei ole prosessoitavaa..

Mutta entä miehet?

Kuinka heidän kanssaan voisi tulla toimeen niin että elämä todellakin olisi pelkkää ruusuilla tanssimista silkkiset sukat viipottaen.

Paljon olen tänä talvena oppinut, ensisijaisesti itsestäni mutta myös toisesta, eikä oppi jää näemmä tähän. Siitä pitää mies huolen.

Onkohan miehillä yhtä vaikeaa? Näin päällepäin kun näyttää ettei he prosessoi muuta kuin formuloita ja onko jääkaapissa ruokaa. 

Miettiikö mies mitä nainen ajattelee? Tai mitä nainen tuntee?

Eihän tätä voi naisenakaan tämän pidemmälle prosessoida, tulee vaan paha mieli ja todettua että miehet ovat Marsilaisia.

Kiitän luojaani siitä että minulla on huono muisti. Olen todella huono muistamaan ylihuomenna mistä turpakäräjiä tänään pidettiin..

Kiitän myös siitä että sulatan paljon,siis siihen asti kunnes katkeaa kamelin selkä. Ja silloin voi olla korvanmakiaa tiedossa.

Kai minun on kiitettävä myös siitä että suutuksissani ja kaikessa harmistuksessanikin,koitan huonolla muistillani muistaa edes sen että kaikesta huolimatta rakastan tuota hermojani vinguttavaa miestäni. Ja kyllä minä tiedän senkin että hän rakastaa minua.