Tiedättekö sen tunteen kun koet olevasi jumissa omassa elämässäsi?

Se kun päässäsi tiedät kuinka haluat elää ja tehdä,mutta ulkoiset puitteet tai omasta itsestä riippumattomat syyt pitävät vielä aloillaan ja juuttuneena entiseen. Alat kaiken päälle tuntea ärsyyntymistä jalassasi olevaa palloa kohtaan.

Lisäksi voidaan ajatella että elät päässäsi asioiden edellä, tulevaisuudessa. Ja kumminkin pitäisi jalat pitää maassa polvia myöten. Ja koska haluat tulevaisuuteen niin kovasti, unohdat kuitenkin elää tätä päivää. Olet siis jumissa myös ajatuksissasi tulevaan.

Ja missä näkyy tämä päivä? Karvoina lattialla, suurena pykkivuorena ja tiskeinä altaassa. Siksi koska et pysty keskittymään juuri tähän päivään.

Juu, tämmöistä aivoriihtä päässäni pyöritän tällä hetkellä. Olen aina ollut haaveilija, taivaanrannanmaalari, eikä asiat koskaan ole olleet niin hyvin kuin olen toivonut niiden olevan. Mutta nyt minusta vaan tuntuu että tiedän mitä tahdon. Ja tahdon sitä niin kovasti että en jaksa odottaa.

Mutta kärsivällisyyden opettelukin on hyväksi, meille pullamössösukupolven edustajille, jotka olemme tottuneet saamaan kaiken heti nyt tänne.

Eihän ne porkkanan naatitkaan heti huomenna maasta nouse.

Tässä jumittaessani minulla on aikaa odottaa. Ja suunnitella tulevaa.

 

Tänään sohvalla köllötellessä ja talon katsojia odotellessa päästin taas ajatukset laukkaamaan villinä haaveisiin ja mahdollisesti toteutuviin unelmiin.

Tai voi olla että ajatukset karkasivat niin vaivihkaa että aloin jo uskoa itsekin muuttoon..nimittäin.. Suunnittelin huonekalujen sjoittelua uuteen kotiin! Aika hassua..

Siis jo huoneiden lukumäärä ja neliöt rajoittavat, ja karsivat tavaraa vähemmäksi. Toinen ruokapöytä menee ainakin heti varastoon..kun ei siitä luopuakaan voi, ei tietenkään..

Lisäksi mietin että olohuoneeseen pitää saada mahtumaan nämä kaksi sohvaa..entäs tv taso..ja kirjahylly? Jos tuo kirjaston kirjahylly tulee olkkariin niin tuleeko meille ahdas olo? Ja sitten on vielä piano!

Tarvitsee varmaankin laittaa kaikki ns.ylimääräiset varaston täytteeksi,aluksi..ja sieltä sitten hakea lisuketta tai vaihtelun vuoksi tarpeen mukaan.

Toisaalta voisi ajatella että saadaan muutkin huoneet valkoista maalaisromanttisuutta puhkuvaksi, koska nämä kaikki lipastot ja kaapit kun ei mahdu pelkästään keittiöön, olohuoneeseen tai vanhempien makkariin. Äidin on vaan uskallettava uhrata tuunauksiaan lastenkin huoneisiin ja käyttöön. ;)

 

 

Avioliitto on vaikea laji..

Sitä kun on toisella kierroksellaan tässä avion monimutkaisessa symbioosissa, niin luulisi että yhteiselo kävisi jotenkin helpommin.

Suurimmaksi osaksihan eläminen yhdessä on auvoista ja onnellista.

Mutta silloin kun ryskää, niin joka paikka naukuu ja natisee liitoksissaan. Sitä epäilee itseään ja toista ja kaikkia tapahtumia. Mikä johtaa mihinkin suuntaan ja kaikkien vaikuttaessa kaikkeen.

Asioihin pitää puuttua, mutta kuitenkaan ei saisi sanoa mitään. Yhteyttä pitää pitää tekstaillen ja soitellen, kunhan ei häiritse. Mielipiteet otetaan huomioon, mutta kuitenkin tehdään niinkuin itse halutaan. Sovituista pidetään kiinni, ja kuitenkin luistetaan omalla kohdalla. Kaikki asiat jaetaan ja ne on yhteisiä, mutta omia juttuja saa ja pitääkin olla. Yhdessä siis ollaan mutta ei kuitenkaan olla.

Aikuisena solmitussa liitossa ei enää kasveta yhteen,eikä yhdessä. Toki niin kai sen pitäisi olla ja että kasvetaan vielä vanhanakin, oikein kietoudutaan yhteen. Mutta tällä kokemuksella tuntuu siltä että koitetaan vaan rimpuilla päivästä toiseen ja opetellaan tulemaan toisen kanssa toimeen. On aivan turha opettaa vanhaa koiraa istumaan. Jos se ei ennestään osaa niin ei se taida oppia nytkään. Ei siis jää muuta vaihtoehtoa kuin rimpuilla ja koittaa selviytyä, mikäli mielii yhdessä olla. Joustaa ja antaa periksi. Nostanpa tässä kohtaa omaa myssyäni henkseleitä paukutellen ja totean että viisaampi antaakin periksi..ja nainen. Joskus sitä vaan toivoisi että se kuminauha voisi olla sekin mies. Tai ehkä kuminauha vuorot voisi jakaa? Jos nyt joustan minä, niin enskerralla on sun vuoros..

Mies on hurmaantunut Hynysen äänikirjoista.

No, en voi nyt olla ajattelematta sitäkään kuulemaani ja lukemaani lausetta jonka sisältö meni jotakuinkin tähän tyyliin: Nainen ei osaa rentoutua,nainen on koko ajan prosessissa..

Niinhän se tekee! Sehän on naisena olemisen suola. Ja mikäs ihme tuo on kun miehet antavat meille tuota prosessoinnin aihetta joka hiivatin päivä. Lapsethan me hoidetaan näppituntumalla tuossa lonkalla, heissä ei ole prosessoitavaa..

Mutta entä miehet?

Kuinka heidän kanssaan voisi tulla toimeen niin että elämä todellakin olisi pelkkää ruusuilla tanssimista silkkiset sukat viipottaen.

Paljon olen tänä talvena oppinut, ensisijaisesti itsestäni mutta myös toisesta, eikä oppi jää näemmä tähän. Siitä pitää mies huolen.

Onkohan miehillä yhtä vaikeaa? Näin päällepäin kun näyttää ettei he prosessoi muuta kuin formuloita ja onko jääkaapissa ruokaa. 

Miettiikö mies mitä nainen ajattelee? Tai mitä nainen tuntee?

Eihän tätä voi naisenakaan tämän pidemmälle prosessoida, tulee vaan paha mieli ja todettua että miehet ovat Marsilaisia.

Kiitän luojaani siitä että minulla on huono muisti. Olen todella huono muistamaan ylihuomenna mistä turpakäräjiä tänään pidettiin..

Kiitän myös siitä että sulatan paljon,siis siihen asti kunnes katkeaa kamelin selkä. Ja silloin voi olla korvanmakiaa tiedossa.

Kai minun on kiitettävä myös siitä että suutuksissani ja kaikessa harmistuksessanikin,koitan huonolla muistillani muistaa edes sen että kaikesta huolimatta rakastan tuota hermojani vinguttavaa miestäni. Ja kyllä minä tiedän senkin että hän rakastaa minua.

 

 

 

Näin hyvin mieleen painuvan unen aamuyöstä..

Tummahiuksisella naisella oli akvaariossa noin 50cm pitkä ja sellainen muodoltansa töpäkkä delfiini, joka juuri ja juuri mahtui tuossa pienessä altaassa pyörähtämään ympäri. Näin selvästi että delfiinillä oli hiukan surumielinen ilme.

Katsellessani häntä näin sieluni silmin delfiinin uiskentelevan vapaasti suuressa uimahallin altaassa.

Sanoin ehdottaen että voisikohan uimahallissa käydä uittamassa vapaana, jolloin delfiinillä olisi hyvä mieli ja se voisi hyppiä vedessä iloisesti. Tuolloin se varmasti kestäisi pienessä altaassakin olon paremmin..

Nainen katsoi minua hiljaa, otti delfiinin altaasta syliinsä.

Yhtäkkiä delfiini muuttui naisen käsissä noin 1-2 vuotiaaksi tyttölapseksi. Hänellä oli talvivaatteet yllään.

Sen jälkeen istuin pienessä kirkossa. Edessäni seuraavalla rivillä istui mielestäni tuttu hahmo, ja kysyinkin vierushenkilöltä että -onko tuo isä?

Minulle vastattiin hänen olevan. Kosketin häntä olkapäälle. Juuri silloin isä kääntyi minuun päin ja hymyili.

Samalla huomasin itkeväni oikeasti unen läpi ja tunsin kuin kyyneleet täyttivät silmäkulmat. Ilahduin niin isäni näkemisestä.

Nyt olenkin aivan pyörryksissä tuosta unesta, jonka tunnen olevan minulle täynnä merkityksiä..vaikka suuri ikävä isää kohtaan muistutti olemisestaan niin tämä oli kyynelistä huolimatta iloinen uni.

Tiedän että, nyt isä pitää huolen omistaan.

Mistähän aloittaisin? Mulla oli tähän selkeä aihe mistä kirjoittaa, mutta nyt se tietenkin katosi kuin pieru saharaan..

Tein taas ylijäämä löytöjä, kersoille ukkeleita, muutama kukkapotti ja maatuska.

Lisäksi pienenpieni pupunen mun kokoelmaan .

Näytöstä ei tullut sittenkään mitään. Ihmettelenkin miksi joku ei vaan tule ja sanoa että mä ostan tän. Mitä hiton salatiedettä se kodin ostaminen on..

Mulla olis jo niin selvät sävelet..oikein kertailen niitä mielessäni ja haaveilen että miten sitten lasken koirat ovesta pihalle ja sulostutan heidän korkea-arvoista seuraansa yhdessä metsässä kävellen.

Lampaat köpittelisivät aitauksessaan ja kanat vois ruopsutella pihalla välillä vapaana. Suunnittelin jo, että siitä vanhasta leikkimökistä tekisin sen kanalan ainakin enshätään. Vaikka tokihan heille pitäis lämpökin saada..no, ehkä ulkorakennuksen johonkin kolkkaan..tai eristetään! :)

Olin tässä eräänä päivänä yllättynyt.

Äijäni oli niinikään äijien kesken pohtinut voiko kanoja pitää taajama-alueella.. ;) Jiihaa! Äijässäni taitaa asua pieni tanskalainen maajussi.. ;)

Lapset oli ihmeissään kun pohdin ääneen että voisikohan kaupungissa pitää lampaita? Eräs keskimmäisistä jannuista kysyi että -Missä? Vastasin että -Tuolla meidän takapihalla.. Olipa pojan ilme aika veikeä..

No, ehkä mää koitan odottaa siihen asti kunnes maalle pääsy järjestyy..ettei vallan cityfarmia tarviis laittaa..

Olen nyt myös omalla kohdallani huomannut tämän pitävän paikkansa: Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.